Päiväkodissamme tarjoillaan luomukasvisruokaa. Päiväkotimme on mukana portaat luomuun projektissa, olemme kolmannella portaalla. Meillä on neljän viikon kiertävä ruokalista, joka on viljapainotteinen. Luomuruoka on puhdasta ja monipuolista, sekä se tukee lapsen kehitystä. Yritämme mahdollisimman paljon saada tuotteita lähialueen viljelijöiltä. Mikäs on lapsista mukavampaa, kuin nähdä viljelijän tuovan porkkanoita tai punajuuria keittiöömme. Tai kun leipuri tuo tuoreita leipiä, niin jopa herahtaa vesi kielelle. Ruoka valmistetaan alusta asti keittiössämme, emmekä käytä ruoassa valmiseineksiä. Mahtava yrttien ja ruoan tuoksu täyttää leikkiaikana päiväkotimme ja pienet jalat kipsuttaa keittiön ovelle kysymään, joko on ruoka, mitähän tänään olikaan ruoaksi.

Ruokailuun kuuluu hyvät pöytätavat ja toisen kunnioittaminen. Sosiaalisuus kypsyy ja toisen huomioon ottaminen. Ajoittaiset pienet pöytäkeskustelut saavat välillä suuremmankin keskustelun syntymään. Jokaiseen päivään kuuluu myös jälkiruoka. Meillä ei myöskään ole syömispakkoa, mutta maistamaan opetellaan kaikkea. Kaikki päiväkodin lapset ja aikuiset syövät yhdessä. Tämä on yksi suuren perheen yhteinen sosiaalinen tuokio. Monet jo koulussa olevat lapset muistelevat kaiholla herkullisia ruokiamme.

Ruokaruno: Maasta versonut on vilja tämä, armaan aurinkoisen kypsyttämä. Rakas aurinko ja rakas maa, teitä emme tahdo unhoittaa. Hyvää ruokahalua kaikille!
Copyright © Steinerpäiväkoti Tontuntupa. Kaikki oikeudet pidetään.